Month: syyskuu 2015

Vaikeiden aikojen ei tarvitse lamauttaa ihmistä. Jo historia osoittaa, että lamakausina kekseliäisyys ja luovat ratkaisut ovat tuoneet positiivisia tuloksia. Suomen kultahistoria tuntee tarinan Aleksanteri Peltovuomasta, jonka toimien ansiosta pieni Purnumukan kylä selvisi voittajana läpi tiukkojen ajanjaksojen.

Aleksanteri Peltovuoma Purnumukan kylästä näki unen valkopartaisesta ukosta, joka neuvoi hänet kultapurolle ja kehotti kaivamaan. Elettiin kesää 1934. Kainalosauvoilla kulkenut Aslak lähetti siskonpoikansa Juhanin paikkaa etsimään. Kun kultaa ei ohjeilla löytynyt, meni Sauva-Aslakkanakin tunnettu mies itse Tankavaaran kupeeseen ja palasi kotiin pussillinen karkeita hippuja mukanaan. Tankavaaran kulta oli löytynyt.

Aleksanteri Peltovuoma sai lisänimen Sauva-Aslak, koska hän loukkasi jalkansa metsästysonnettomuudessa.

Kun Aslakan kultauni paljastui todeksi, lähtivät Purnumukan miehet kultaa kaivamaan. Asia kiinnosti etenkin niitä, joiden poromäärä ei riittänyt perheen toimeentulon turvaamiseen. Löytöä salailtiin muilta, ja jälkeenpäin Tankavaaraa kutsuttiin purnumukkalaisten pankiksi. Niukkana pula-aikana löytö virkisti saamelaiskylän elämää ja toi kaivattua vaurautta.

Purnumukan miehiä parhaissaan. Pula-ajalla kaikilla ei ollut varaa uuteen kostyymiin, mutta purnumukkalaiset tunnettiin hyvästä pukeutumisestaan.

Kesän 1935 saivat Purnumukan kyläläiset kaivaa kultaa rauhassa jakaen sovussa huuhdontapaikat. Vasta viralliset valtaushakemukset toivat Tankavaaran kultalöydöt julki ja muitakin etsijöitä ilmestyi puroille. Samalla alkoivat myös erimielisyydet.

Kultamonttua kaivetaan Tankavaaran Lauttaojan rinteessä.

Ulkopuoliset valtaajat saapuivat 1936. Heidän välilleen kehittyi heti erimielisyyksiä. Oikeuskanteita nostettiin, rajapyykkejä poistettiin ja siirreltiin. Huonoimman kohtalon koki saksalainen Werner Thiede, joka karkotettiin maasta elokuussa 1939. Virallisena syynä oli tuolloinen kaivoslain bulvaanipykälä, jonka perusteella ulkomaalaisilta evättiin suomalaisten valeostajien käyttö. Thiede oli rikkonut lakia käyttäessään asiamiehenään suomalaista varatuomari Jarl Ugglaa. Taustalla uhkasi Saksan valtion politiikka ja pelko sodan syttymisestä.

Lisää tietoa Tankavaaran kultahistoriasta löydät verkkonäyttelystä, joka toteutettiin yhdessä Vuotson koulun kanssa:

http://www.kultamuseo.fi/museo/pages/fi/naeyttelyt/sauva-aslakan-naeyttely.php

Heli Heinäaho

Suomalaisten kriisitietoisuutta on kohotettu kevään eduskuntavaaleista lähtien. Kansantalous sakkaa, vienti ei vedä ja työllisyysaste ei ole parantuakseen. Tulevaisuudessa häämöttää myös kansakunnan ikääntyminen, joka konkretisoituu valtion talouden kestävyysvajeena. Varsinkin elinkeinoelämän suunnalta on jo pitkään vaadittu suomalaisen työelämän uudistamista. Nyt tuo uudistaminen näyttää alkaneen, mutta ovatko keinot uusia?

 

Suomen työmarkkinoilla kollektiiviset työehtosopimukset olivat 1920–30-luvulla poikkeus. Ainoastaan rakennusalalla oli käytössä paikallisia palkkasopimuksia ja kirjapainoalan työntekijöillä oli ollut oma valtakunnallinen työehtosopimuksensa vuodesta 1900 lähtien. Muuten palkoista ja työehdoista työntekijän oli sovittava paikallisesti. Toki mistään varsinaisesta sopimisesta ei voitu vielä puhua: jos palkka ei kelvannut ja työt eivät maistuneet, tehtaan portilla oli aina jonossa töistä kiinnostuneita.

Teollisuustyönantajat eivät olleet valmiita kollektiivisiin työehtosopimuksiin, koska niiden katsottiin vaarantavan erityisesti vientiteollisuuden kilpailukyvyn. Työmarkkinoilla vallitsi pysyvä ristiriita tilanne, mikä näkyi esimerkiksi paikallisina työtaisteluina. Ei sotienvälisen ajan Suomea voida suoraan verrata 2010-luvun pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon, mutta on syytä muistaa paikallisen sopimustoiminnan varjopuolet. Kun on enemmän paikallisesti sovittavaa, niin paljon on aihetta riitaankin.

Tiistaina 9. syyskuuta 2015 Juha Sipilän hallitus kohahdutti kansakuntaa työelämän muutospaketilla. Mielenkiintoisin kohta muutospaketissa oli hallituksen aikomus rajata lainsäädännön kautta palkkarajat, joiden pohjalta palkansaajat ja työnantajat sopivat keskenään alojen palkoista työehtosopimusneuvotteluissa. Mistään uudesta lääkkeestä kansantalouden vakauttamiseksi ei ole kuitenkaan kyse.

Toisen maailmansodan keskellä Suomen oli valjastettava kaikki kansantalouden voimavarat. Valtiovalta otti haltuunsa talouselämän ohjat ja eduskunnan säätämän Valtalain nojalla valtioneuvosto antoi ns. palkkasäännöstelypäätöksiä, joiden pohjalta työntekijä- ja työnantajaliitot neuvottelivat ammattialojen palkoista. Sipilän esittämä palkkarajojen asettaminen vaikuttaa kovasti samantyyppiseltä toiminnalta kuin jälleenrakennuskaudelle jatkunut palkkasäännöstely. Sodasta toipuva kansantalous yritettiin saada 1940-luvulla raiteilleen palkkasäännöstelyllä ja samalla voitiin varmistaa yhteiskuntarauhan säilyminen.

Palkkasäännöstelyn päätyttyä loppuvuodesta 1955 oli seurauksena vuoden 1956 yleislakko, joka muistetaan työväestön sodan jälkeisen ajan suurimpana voimannäyttönä. Hallitus näyttää avanneen jälleenrakennuskauden lääkekaapin, josta ensimmäisenä käteen tupsahti palkkasäännöstely. Lääkkeen parasta ennen -päivämäärä on ehkä jo mennyt vuosikymmeniä sitten, mutta ehkä tämäkin voidaan äänestäjille uudistuksena myydä. Kuka sitä nyt enää niin vanhoja muistaa.

Keijo Rantanen
Projektitutkija
Työväenmuseo Werstas