Ukrainan sota ja Lenin-museo

 

 

 

Museonjohtaja Kalle Kallio kirjoittaa, miten Ukrainan sota on vaikuttanut Lenin-museoon. Käydäänkö jälleen keskustelua museon sulkemisesta?

 

Tutkimusvapaani päättyi ja siirryin jälleen museonjohtajaksi 1.3.2022 – siis viisi päivää Ukrainan sodan syttymisen jälkeen. Paluu olisi kieltämättä voinut olla pehmeämpikin. Onneksi hyökkäys tuomittiin maailmalla laajalti ja Venäjälle määrättiin erittäin raskaat talouspakotteet. Suomi päätti jopa lähettää aseita tukeakseen ukrainalaisten taistelua, yhtiöt ovat alkaneet ajaa idänkauppaa alas ja venäläisurheilijat on suljettu kansainvälisiltä kilpakentiltä. Myös museot ja muut kulttuuritoimijat ovat ilmoittaneet lopettavansa yhteistyön venäläisten kumppaniensa kanssa. Mitä Työväenmuseo Werstaan ja ennen muuta Lenin-museon tulisi tehdä?

Pian sähköpostiini jo pamahti ensimmäinen vaatimus Lenin-museon sulkemisesta. Paikallisessa puskaradioryhmässä virisi vilkas keskustelu samasta aiheesta. Museon henkilökuntakin on joutunut pohtimaan, joudutaanko museon toimintaa kenties ajamaan alas tai kohdistuuko myös meihin pakotteita. Lenin-museo perustettiin vuonna 1946 uuden idänpolitiikan näyttämöksi ja nyt se kohtaa samanlaista kritiikkiä kuin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen 1990-luvun alussa. Osa suomalaisista kohdistaa katseensa venäläisyyden ilmentymiin Suomessa: Jokereihin, Teboiliin ja Lenin-museoon.

Facebookin puskaradioryhmässä käyty vilkas keskustelu museon sulkemisesta oli kuitenkin sävyltään toisenlaista kuin keskustelun käynnistäjä taisi ajatella. Osa keskustelijoistakin teki tunnereaktion pelkän nimen perusteella, mutta useammat heräsivät puolustamaan museota. Keskustelun tykätyimmissä kommenteissa muistutettiin, ettei historiaa voi pyyhkiä pois viime päivien tapahtumien takia. Ilman museoita ihmiset eivät oppisi tuntemaan menneisyyttä. Museokävijät muistuttivat puskaradiolaisia siitä, miten vuonna 2016 uudistettu museo on itse asiassa kriittinen Neuvostoliittoa kohtaan ja kehottivat tutustumaan. Tykätyimmässä kommentissa kiteytettiin monen tunnot: ”Ei Venäjän hyökkäys Ukrainaan tarkoita sitä, että meidän pitäisi unohtaa historia, tai olla ylipäätään vihamielinen kaikkea venäläistä kohtaan. Venäjän nykyjohto vaihtoon ja sotarikolliset Haagiin toki.”

Lenin-museolle Ukrainan sota on kuitenkin vaikea paikka, koska se johtaa väistämättä väärinymmärryksiin. Kehotimme ensimmäisen sotapäivän aamuna suomalaisia osallistumaan samana iltana järjestettyihin mielenilmauksiin ja dokumentoimme mielenosoitusta jälkipolvia varten. Museon sodanvastainen ääni ei kuitenkaan kunnolla kuulu ja monet voivat kuvitella Lenin-museon olevan Venäjän valtion asialla. Voin vakuuttaa, että uusi Lenin-museo ei ole ottanut vastaan ruplarahoitusta eikä ohjeita museosisällöistä. Luonnollisesti meillä on esillä venäläisiä valokuvia tai Neuvostoliitosta hankittuja museoesineitä. Niiden poistaminen näyttelystä olisi kuitenkin silkkaa idiotismia.

Museokauppamme tuotteista pieni osa on toki valmistettu Venäjällä. Emme käy kauppaa myyntitilillä, vaan olemme maksaneet tuotteet maahantuojille jo ennen Ukrainan sotaa. Tästä syystä emme ole karsineet museokaupan valikoimia, koska tällainen aiheuttaisi taloudellista vahinkoa vain museolle itselleen. Sen sijaan tästä lähtien pidättäydymme venäläisten museokauppatuotteiden hankinnasta, kunnes rauha palaa Ukrainaan. Jokainen asiakas saa tietysti boikotoida tuotteita niiden alkuperämaan perusteella. Autamme ukrainalaisia lapsia ja perheitä lahjoittamalla rahaa Unicefille. Sodan alkamisesta 24.2.2022 lähtien annamme yhden euron jokaista Lenin-museon kävijää kohden olipa kyse maksaneista tai ilmaiskävijöistä.

Suomi–Venäjä-seura luovutti koko museon Työväenmuseo Werstaan hoitoon kahdeksan vuotta sitten. Kun Lenin-museo saatiin uudistettua vuonna 2016, kaikki muuttui paitsi nimi. Uusi museo kertoo Suomen ja Venäjän yhteisestä historiasta ja Neuvostoliiton tarinan suomalaisesta näkökulmasta. Näyttely kertoo, miten keisarivalta kaadettiin ja Suomi itsenäistyi, se kertoo bolševikkien vallankaappauksesta, Stalinin vallasta, sisällissodista ja maailmansodista, kylmän sodan naapuruussuhteista ja lopulta Neuvostoliiton hajoamisesta ja nyky-Venäjästä. Aihevalinnat perustuvat yleisön toiveisiin, jotka halusivat museoon muun muassa neuvostohuumoria, arkielämää Neuvostoliitossa sekä tietoa KGB:stä, pakkotyöstä ja toisinajattelijoista. Esillä on muun muassa iso pienoismalli Gulag-vankileiristä.

Museon näkökulma siis kääntyi pois Leninin henkilöhistoriasta ja kommunismin saavutuksista. Keskityimme tekemään Neuvostoliittoa sekä Suomen ja Neuvostoliiton suhteita ymmärrettäväksi, ilman mitään ideologista sumutusta. Muutoksen myötä on jopa epäilty, että uusi museo olisikin venäläisvastainen. Tämän kiistän jyrkästi: tavalliset venäläiset ovat pikemminkin menneisyytensä ja nykyisyytensä uhreja. Yhteisen historian ajatuksena on kuvata suomalaisia ja venäläisiä samassa ylirajaisessa tarinassa, eikä asettaa kansalaisia vastakkain. Keskeisenä uudistamisen lähtökohtana on ollut se, että museosisällöt on tehty asiantuntevasti, objektiivisesti ja vaikenematta mistään. Tukeuduimme luotettavaan länsimaiseen tutkimukseen Venäjän historiasta. Idänsuhteet ovat mitä keskeisin osa Suomen historiaa ja niiden ymmärtäminen on erityisen tärkeää näinä vakavina aikoina.

Poliittiseen historiaan keskittyvälle museolle maailmanpolitiikan käänteet ovat aina vaikeita. Menneisyys ei muutu, mutta siitä tehdyt tulkinnat – siis historiankirjoitus – elävät. Presidentti Sauli Niinistön sanoin ”nyt naamiot on riisuttu”. Onko myös Lenin-museossa naamioita, jotka pitäisi riisua? Olemme käyneet museon sisältöjä läpi ja kenties joitain asioita tulisi sanoa jatkossa jyrkemmin. Pitäisikö esimerkiksi Putinia kutsua avoimesti diktaattoriksi ja vertailla hänen sortokoneistoaan vaikkapa Stalinin ja Nikolai II:n aikaan? Olemmeko riittävän hyvin tunnistaneet venäläisen militarismin ja sotapolitiikan jatkumon? Toki joudumme keskittymään Suomen ja Venäjän suhteisiin – pienessä museossa tila ei yksinkertaisesti riittäisi vaikkapa ukrainalaisten, virolaisten tai puolalaisten kohtalonhetkille.

Seuraava erikoisnäyttelymme käsittelee Jeltsinin aikaa, jolloin toisenlainen Venäjä tuntui vielä mahdolliselta. Jeltsinin aika avautuu yleisölle tiistaina 29.3. Tätä lähihistoriaan pureutuvaa erikoisnäyttelyä on valmisteltu viime kesästä lähtien ja se auttaa ymmärtämään nykyisten vallanpitäjien lähtökohtia. Museonäyttelyksi se on erittäin ajankohtainen. Museosisällöt eivät päivity uutislähetysten tahdissa mutta aikoinaan myös Putinin aikakausi päätyy historian tuomiolle. Tulemme parhaamme mukaan huomioimaan Ukrainan tilanteen museon oheisohjelmassa kevään kuluessa.

Minulle ei kuitenkaan ollut yllätys, että museoon on jälleen kohdistunut arvostelua. Lenin-museo on historiansa aikana ollut Suomen vihatuin museo ja herättää yhä ristiriitaisia tunteita. Suomen ja Venäjän historia jakaa mielipiteitä eikä aihetta voi koskaan kuvata sellaisella tavalla, joka kaikkia miellyttäisi. Jokainen kävijä tutustuu kuitenkin aina museoon omista lähtökohdistaan ja kiinnostuu eri asioista. Henkilökohtaisesta maailmankuvasta riippumatta parempi historiantuntemus auttaa ymmärtämään tätä päivää. Viime päivinä olen esimerkiksi itse ajatellut yhä enemmän, miten Putinin Venäjä sekä jatkaa että kiistää neuvostovallan perinteitä. Museon kanta sotaan on kuitenkin harvinaisen yksiselitteinen. Slava Ukraini!

 

 

Kalle Kallio
museonjohtaja