”Lähes jokaisella verstaan miehellä oli usein jotain firapeliä tekeillä, piilotettuna pöytänsä alle tai työkalulaatikkoonsa.”
Turkulainen metallityöntekijä s.1929

ah 1

Firabelitöillä tarkoitetaan työntekijöiden tehdasteollisuudessa sotien jälkeen tekemiä oheistöitä, jotka työntekijä teki yleensä itselleen, työpaikallaan, työpaikan välineillä ja materiaaleilla.

Firabelitöillä työntekijät pystyivät tuottamaan itselleen käyttökelpoisia hyödykkeitä, joilla oli myös merkittävää vaihtoarvoa. Firabelitöinä tehtiin yleensä erilaisia kotitaloustavaroita tai koriste-esineitä. Firabeleja tehtiin yleisesti vain omaan käyttöön, mutta joissain tapauksissa niitä on tehty sarjatuotantona kaikille tehtaan työläisille. Firabelityöt ovat edistäneet työntekijöiden työssä viihtymistä, sillä niiden parissa työntekijät ovat päässeet kehittämään osaamistaan.

ah 3_

Maan tapa
Firabelityöt ovat osa vähän tutkittua suomalaista ja itäeurooppalaista työväestön sosiaalihistoriaa. Firabelitöinä on sotien jälkeen tehty työnantajien tieten sekä luvatta muun muassa kotitaloustarvikkeita, huonekaluja, lastenvaunuja ja pontikkapannuja.

Vaikka firabelitöiden tekeminen on useimmiten ollut kiellettyä, työnjohtajat ovat useissa tapauksissa katselleet niiden tekemistä läpi sormien:

”Työnjohtajatkin teettivät firapeliä, pääasiassa pientä korjaamista ja siksi varmaan katselivat muidenkin firapeliä läpi sormien, kun kaikki työt tulivat ajallaan ja kunnolla hoidettua.”

Löytyykö teiltä itse tehty perunamuusinuija tai savustuspönttö? Teitkö itse työpaikalla tavaroita omaan käyttöön? Antoiko työnjohtaja hiljaisen hyväksynnän omille töille vai tehtiinkö niitä salaa?
Työväen muistitietotoimikunta kerää muistelmia firabelitöistä. Ilmiö on hyvin tunnettu, mutta vähän tutkittu työväentutkimuksen piirissä. Työväen muistitietotoimikunta järjestää keruun yhteistyössä tutkija Pete Pesosen kanssa. Pesonen valmistelee suomen historian väitöskirjaa, Luvalla tai ilman – Firabelitöiden historia 1940-1990, Turun yliopistoon. Muistelmat arkistoidaan Työväen Arkistossa toimivan Työväen muistitietotoimikunnan kokoelmiin, jossa ne ovat tutkijoiden käytettävissä.

Firabelikeruussa uudistetaan Työväen muistitiedon toimintatapoja, sillä keruuseen voi osallistua ensimmäistä kertaa myös puhelimitse. Muistelmia toivotaan mahdollisimman laaja-alaisesti teollisuudessa työskennelleiltä miehiltä sekä naisilta. Keruuhanke on Koneen säätiön tukema.

ah 6

Puhelinhaastattelun voi sopia tutkija Pesosen kanssa 040 455 3198. Kirjoitetut muistelmat toimitetaan sähköpostitse otsikolla ”Firabelimuistelmat” pete.pesonen@tyark.fi tai kirjeitse osoitteeseen Pete Pesonen, Työväen Arkisto, Sörnäisten rantatie 25 2. krs, 00500 Helsinki.

Kuvat Pato Klubi / Anni Kylmälä

http://blogi.arjenhistoria.fi/kuusankosken-taideruukissa-nayttely-firabelitoista/

Lisätietoja keruusta löytyy nettisivuilta www.tehdasperinne.fi

Pete Pesonen

Tutkija, Työväen Arkisto