Author: Iris Olavinen

Vammaisten henkilöiden ihmisoikeusjärjestö Kynnys ry juhlii tänä vuonna 50-vuotista taivaltaan. Juhlavuoden kunniaksi Työväen Arkistossa on järjestetty tutkimuskäyttöön vuonna 2021 luovutettu Kynnys ry:n arkistoaineisto.

Könkkölöiltä maailmalle

Kynnys ry:n perustava kokous pidettiin 16.2.1973 Ylioppilaiden terveystalossa, jossa Kynnyksen hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Kalle Könkkölä, joka tuli myöhemmin tunnetuksi vammaisaktivistina ja poliitikkona. Kipinä toiminnan aloittamiseen syntyi Ylioppilaslehdessä julkaistusta Könkkölän kirjoituksesta, jossa hän toi esille tarpeen vammaisten omalle opiskelijajärjestölle.
Toiminta oli määrätietoista alusta alkaen. Vuoden 1973 toimintakertomuksessa todetaan yhdistyksen tarkoituksena olevan ”parantaa vammaisten opiskeluolosuhteita ja vammaisten koulutusta yleensä”[1]. Näiden tavoitteiden edistämiseksi Kynnys järjesti ensimmäisenä toimintavuonnaan tiedotus- ja esitelmätilaisuuksia sekä teki ehdotuksia päättäville elimille.

Kynnyksen toiminta on laajentunut 50 vuodessa Kalle ja Maija Könkkölän olohuoneesta käsin toimineesta vammaisten opiskelijoiden järjestöstä kansalliseksi ja kansainväliseksi vammaisten ihmisoikeusjärjestöksi. Nykyään Kynnys työskentelee vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuuden toteutumiseksi, ja sen toimintaan sisältyy lakineuvontaa, kurssitusta, koulutusta, kulttuuria ja kehitysyhteistyötä. Tarkoituksena on aktivoida vammaisia henkilöitä toimimaan itse omien oikeuksiensa puolesta. Ensimmäisestä toimintavuodesta alkanut Kynnyksen vaikuttamistyö jatkuu edelleen vahvana, jotta viranomaiset ja muut päättäjät huomioisivat vammaisten tarpeet päätöksissään.

Kynnyksen toiminnan monipuolisuus näkyy myös järjestön arkistoaineistossa. Perinteisten arkistoaineiston, kuten pöytäkirjojen, toimintakertomusten ja talousasiakirjojen, lisäksi arkisto sisältää kokonaisuuksia, jotka heijastelevat Kynnyksen toiminnan kahta kantavaa teemaa – vaikuttamista ja aktivointia. Seuraavaksi esittelyssä muutama aineistoesimerkki.

Kansallista ja kansainvälistä vaikuttamista

Arkistoluettelosta H-sarjan Vaikuttaminen-otsikon alta löytyy esimerkiksi aineistoa 1990-luvun vaihteessa toimineelta Rammat pantterit -iskuryhmältä. Iskuryhmä järjesti näkyviä mielenosoituksia, ja sen jäsenet muun muassa kahlitsivat vuonna 1995 itsensä Helsingissä Kelan Salomonkadun-konttoriin vastalauseena lakiehdotukselle, jonka tarkoituksena oli vähentää vammaisille korvattavaa kuntoutusta. Kettingeillä kahlitut Rammat pantterit poistivat kahleensa vasta, kun hallitusryhmien edustajat olivat käyneet keskustelemassa mielenosoittajien kanssa. Rampojen panttereiden toiminnasta on arkistoitu esimerkiksi viestintää, tiedotteita ja tempausten suunnitteluun liittyvää aineistoa.
Muuhun Kynnyksen vaikuttamistoimintaan voi tutustua tutkimalla esimerkiksi lausuntoja ja kannanottoja, joita löytyy arkistosta neljältä eri vuosikymmeneltä.

Toinen mielenkiintoinen kokonaisuus Kynnyksen arkistossa ovat kansainvälisestä toiminnasta kertovat aineistot. Ne sisältävät runsaasti esimerkiksi maailman vammaisten kattojärjestön, Disabled people Internationalin, asiakirjoja 1990-luvulta, jolloin Kalle Könkkölä toimi järjestön puheenjohtajana. Lisäksi Kansainvälisiä asioita -sarjasta löytyy muita Kynnyksen kehitysyhteistyöhankkeita, joita on toteutettu ympäri maailmaa, esimerkiksi Keski-Aasian ja Afrikan maissa sekä Kosovossa ja Karibian alueella. Lisäksi useissa kehitystyöhankkeissa huomioitiin naisnäkökulma, ja arkistosta löytyykin esimerkiksi European Network of Women with Disabilities, Diswep:n aineistoa.

Yhdistävä kulttuuri

Kulttuuri on kulkenut Kynnyksen toiminnassa mukana 1990-luvulta alkaen. Kynnyksen kulttuurisihteerinä toiminut Sari Salovaara kuvailee kulttuurin roolia vammaisaktivismissa seuraavasti:

— Kynnyksellä, niin kyllä Kallella oli se [ajatus], että myös yhteiskunnallisesti voi vaikuttaa asenteisiin taiteen ja kulttuurin kautta. Ja sehän on ihan selvä. Että ihmisyys on se, mikä yhdistää. Ja taide on niin kuin se, mikä voi tuoda sitä esille. — Et pystyy löytää sit niitä yhteisiä asioita ja sitä taitoa, et jos jotain puuttuu, niin ei se tarkoita sitä, etteikö ois taitava jotenkin kuitenkin.[2]

Arkistosta löytyy esimerkiksi Kynnyksen elokuvafestivaalin ja taidegallerioiden aineistot. Vuodesta 1997 alkaen järjestetty elokuvafestivaali KynnysKino on nostanut esille eri teemoin vammaisuutta käsitteleviä elokuvia, dokumentteja ja lyhytelokuvia. KynnysKinon arkisto luo kuvaa elokuvafestivaalin järjestämiseen liittyvästä taustatyöstä.
Kynnyksen galleriatoiminta sai alkunsa näyttelyistä, joita järjestettiin ripustamalla taideteoksia aluksi Kynnyksen toimiston kokoushuoneeseen. Tämä toimi alkusysäyksenä Kynnys-Gallerialle ja Galleria K:lle, joissa esiteltiin ensisijaisesti vammaisten taiteilijoiden teoksia. Arkistoon on tallennettu esimerkiksi tietoa gallerioissa pidetyistä taidenäyttelyistä ja muuta gallerioiden aineistoa.
Myös kulttuuritoiminnassa luotiin kansainvälisiä yhteyksiä Kynnyksen liittyessä kansainväliseen A Very special Arts -järjestöön Suomen-jaostona. Tämä kansainvälinen yhteistyö on tallennettuna Kynnyksen ”Kulttuuri”-sarjan aineistoihin.

Monipuolinen arkisto tutkijoille

Kaiken kaikkiaan Kynnys ry:n arkistoaineistoa on Työväen Arkiston kokoelmissa yhteensä kahdeksan hyllymetrin verran. Laaja ja monipuolinen arkistoaineisto antaa mahdollisuuden perehtyä Kynnyksen toiminnan historiaan joko kokonaisvaltaisesti tai tiettyyn teemaan keskittyen. Edellä mainittujen esimerkkien lisäksi arkistosta löytyy esimerkiksi aineistoja Kynnyksen järjestämästä koulutuksesta, tapahtumista ja muista vammaisten asemaa edistävistä hankkeista. Perustoimintaa edustavat pöytäkirjat, vuosikirjat, jäsenkirjeet ja talouteen liittyvät aineistot. Arkistosta löytyvät myös Kynnyksen Turun, Jyväskylän, Joensuu ja Oulun aluetoimikuntien aineistoja. Kokonaisuutta täydentää Kynnyksen pitkäaikaisen puheenjohtajan ja toiminnanjohtajan Kalle Könkkölän henkilöarkisto.

 

Anna Piispanen, va. tutkija, Työväen Arkisto

 

[1] Kynnys ry – Toimintakertomukset; Työväen Arkisto: http://yksa.fi/100202/167533979286100 / Viitattu 20.11.2023

[2] Työväen muistitietotoimikunnan kokoelmat, Sari Salovaaran haastattelu 2023, sitomaton keräelmä.

Lähteinä käytetty myös:

Laitinen Matti, Saraste Heini 2014: Elämän Kynnyksellä – Vammaisliikkeen synty. Into kustannus oy, Helsinki.

https://kynnys.fi/tietoa-meista/

 

 

Työväen Arkistossa yhden monipuolisen arkistokokonaisuuden muodostavat Helsingin Työväen Säästöpankin johtajan Jonas Laherman (s. 28.09.1888, Jyväskylä – k. 24.11.1977, Helsinki) arkistot. Laherman tuottamaa ja häneen liittyvää aineistoa löytyy Laherman henkilöarkistosta, muistitietokokoelmien puolelta ja STS-Pankki Oy:n arkistosta. 

Jonas Laherman arkistoihin tutustumalla löytää omakohtaista ja pikkutarkkaa kerrontaa sekä dokumentaatiota esimerkiksi 1900-luvun alun satamayhteisön elämästä, vallankumousvuosista 1905, 1917 ja 1918 avainhenkilöineen sekä Helsingin Työväen Säästöpankin toiminnasta, pankin sisäisestä kulttuurista ja Laherman työmatkoista ulkomaille hänen pankinjohtajakaudellaan (1916 –1959).

Arkistokokoelmista tarkemmin

Laherman varsinainen henkilöarkisto koostuu neljästä kansiollisesta opiskelu-, työ- ja yksityiselämään liittyvää aineistoa. Sieltä löytyy kirjeenvaihtoa, luentomuistiinpanoja, opinnäytteitä, tutkimusaineistoja, piirustuksia, jäsenkirjoja, muistelmakirjoituksia ja puheäänitettä litteraatioineen.

STS-Pankin kokoelmista löytyy Laherman toimistohenkilökunnalta keräämiä pankkikaskuja sekä hänen kirjoittamansa Helsingin Työväen Säästöpankin kaksiosainen historiateos “Kuvia Helsingin Työväen Säästöpankista 1909–1959”.  Helsingin Työväen Säästöpankki muuttui ensin valtakunnalliseksi  Suomen Työväen Säästöpankiksi (1971) ja sitten STS-pankiksi (1990).

Henkilöarkistojen kuvakokoelmissa on Laherman ottamia dokumentaarisia ja kansatieteellisiä kuvia mm. Haukiputaalta, Iistä  ja Helsingistä. Lisäksi STS-Pankin kuva-arkistossa on Lahermasta kuvia hänen pankinjohtaja-ajoiltaan.    

Muistitietokokoelmasta löytyy muistelma-aineistoa sekä Laherman omasta kynästä että alaisten muisteluja pankinjohtaja Lahermasta. 

Tämä henkilökuva pohjautuu näihin arkistokokoelmiin, erityisesti Laherman muistelmakirjoituksiin.

Kauppiasperheen poika tottuu työntekoon 

Kauppiasperheeseen syntynyt ja jo varhain äitinsä Annan (os. Hautala) menettänyt Jonas  Laherma (vuoteen 1906 Vikman) auttoi elannon hankkimisessa isäänsä Jeremias Vikmania poikavuosista lähtien tekemällä useana kesänä rengin töitä sukulaistalossa. 17-vuotiaana hän pestautui vuorotöihin sahalle tehden kymmentuntista työpäivää. Sahatyössä hän kertomansa mukaan “miehistyi ja vahvistui”. Sanavalmiina hän puhui itsensä nopeasti vastuutehtäviin sahan linjastoissa. 

Lyseolaisessa herää kiinnostus sosialismia kohtaan

Laherma kävi lyseota alkuun Jyväskylässä ja myöhemmin Oulussa. Hän on muistellut miten suurlakko vuonna 1905 tempaisi lyseolaiset mukaansa: koulutyö keskeytettiin opettajien harmiksi ja päätettiin porukalla lähteä kaduille marssimaan. Nikolai II:n kuva kannettiin luokasta ulos ja hurraahuudot saattelivat kuvan uppoamista Oulun Merikosken kuohuihin. 

Lyseovuosina erään opettajan esitellessä sosialismin aatetta syttyi myös Jonaksen kiinnostus tätä aatetta kohtaan ensi kerran. SDP:hen hän liittyi vuonna 1908 ja piti kesiensä kohokohtina
Oulun pohjoisen läänin sosialidemokraattisia piirijuhlia poliitikkojen puheiden ja kepeiden kuplettiesityksien tähden.

Kieliopintoja, kassanhoitoa, voimistelua ja tutkimuksia 

Valmistuttuaan ylioppilaaksi vuonna 1907, Jonas Laherma lähti opiskelemaan Helsingin yliopistoon kieliä, kansatieteitä ja antropologiaa erikoistuen ajan myötä venäjän kielen murteiden tutkimiseen. Jatko-opintoja hän suoritti Moskovan yliopistossa. Koska Laherman täytyi avustaa isäänsä nuorempien sisarustensa elatuksessa, hän tarttui isänsä suhteiden avulla sattuman tarjoamaan tilaisuuteen ja lähti hoitamaan opintojen ohessa kassanhoitajan ja myöhemmin toimitusjohtajan pestejä ensin Haukiputaan ja sitten Iin satamamiesten itse perustamiin yhtymiin. 

 

Kirjanpitotaidon hän opetteli paikallisen kirjapitäjän avustuksella ja syvensi talviaikaan oppimaansa opiskelutoverinsa kirjanpitokirjoihin tutustumalla. Töitä hän hoiti yleensä toukokuusta  syksyn puolelle ja palasi sitten opintojensa pariin Helsinkiin. Töiden lomassa oli vuosien mittaan aikaa myös havainnoida ympäristöä ja kirjoittaa antropologista tutkielmaa Iin pitäjän väestöstä sekä harjoittaa venäjän kielen taitoja keskusteluseuraksi palkatun 15-vuotiaan Vladimirin kanssa. Vladimir opetti Laherman soittamaan myös balalaikkaa. Satamajätkien, joiden työtä Laherma seurasi läheltä, työpäivät olivat 16-tuntisia ja koostuivat puutavaran ahtaamisesta proomuihin, lastauksesta laivoihin, tavaran maihin nostamiseen ja pinoamiseen. Moni osallistui myös tukin uittoihin keväisin. 

Jonas Laherma on muistellut kohtaamiaan ihmisiä ja tilanteita antropologin ja kansatieteilijän uteliaisuudella. Hän tutustui olosuhteidenkin pakosta läheisesti Haukiputaan lastausyhdistyksen  kassanhoitajan työhön tullessaan paikkakunnalle työnperässä saapuneisiin ”reissusälleihin” ja naimattomiin ”lentojätkiin”, koska jakoi majoituksen jonkin aikaa heidän kanssaan. Hän myös organisoi työmiehille voimistelu- ja urheilutoimintaa osallistuen nuorena miehenä itsekin erääseen julkiseen voimisteluesitykseen, johon tilattiin ihonmyötäiset ja -väriset polvihousut Oulusta. Työmisesten voimisteluesitys herätti huomiota ja siitä kohistiin paikkakunnalla vielä pitkään jälkeenpäin.

Haukiputaalla oli ajoittain levotonta sillä satamajätkien tappelut ja juopottelut sattuivat usein palkkapussin jaon jälkeen. Tämä sai Laherman kaipaamaan muualle ja ottamaan tarjoutuvan Iin työosuuskunnan toimitusjohtajan paikan vastaan.   

 Laivat ja miehistöt 

Laherma kulki laivoilla hakemassa palkkioita urakkatyön tilaajilta ja maksoi sitten Iin työosuuskunnan jäsenille työsuoritteidensa mukaisesti. Hän oli ainoa osuuskunnan kuukausipalkkainen.

Näillä reissuilla ja myös Helsingissä talvisin satamia kiertäessä Laherma tutustui laivojen miehistöihin ja kapteeneihin. Hän tarkasteli heidän tapojaan ja ”pääsi hajulle” merimiesenglannista ja merimiesten ammattikielestä. Kreikkalaisen laivan hinduvaltaisen miehistön kanssa jaettu ruokailuhetki päättyi nauruun, kun Lahermalla oli hankaluuksia puikoilla syömisessä.

Ensimmäisen maailmansodan alettua vuonna 1914 Laherma joutui kerran vaaratilanteeseen. Laivat kulkivat sammutetuin lyhdyin pimeällä merellä ja ajautuivat törmäyskurssille. Laivalla palkkarahoja hakemassa ollut Laherma hyppäsi laidan yli peläten uhkaavan yhteentörmäyksen aiheuttavan laivan räjähdyksen. Laherma selvisi säikähdyksellä: räjähdystä ei tullut ja hänet ongittiin ylös veden varasta. Mukana ollutta kastunutta setelinippua Laherma kuivatteli vaatteidensa kanssa asunnolle päästyään.

Suomen kohtalon vuodet 1917–1918

Vuonna 1916 Laherma oli jättänyt jatko-opintonsa ja toimitusjohtajan pestinsä Iin työosuuskunnassa ja siirtyi vuonna 1909 aloittaneen Helsingin Työväen Säästöpankin palvelukseen pankinjohtajaksi. Hän peittosi kilpahakija Albin Karjalaisen johtokunnan äänin 4 – 2. Myös tutkijan ura olisi ollut mahdollinen, mutta ura pankinjohtajana vei Laherman mukanaan. Ehti Laherma tosin vielä muutakin.

Venäjän vuoden 1917 maaliskuun  vallankumouksen laineiden yltäessä Helsinkiin Laherma  lähti keskustaan tutkimaan ja dokumentoimaan tilannetta. Seikkaperäisesti hän kuvaa muistelmatekstissään miten kipusi hotelli Fennian yläkertaan, kohtasi siellä arestissa olevan venäläisen kenraalin, vaihtoi muutaman sanan hänen kanssaan ja suuntasi kameransa ikkunasta kohti rautatientoria. Siellä venäläissotilaat olivat kokoontuneet  vastaanottamaan Helsinkiin saapuvaa duuman edustaja M.I. Skobolevia, jonka oli määrä rauhoitella puhjenneita levottomuuksia. Kohta torilta lensi luoti kohti ikkunaa. Kameraa oli luultu aseeksi.

Huhtikuussa 1917 sosialistienemmistöisen eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajaksi valittu sosiaalidemokraattien kansanedustaja Edvard Gyllingin alkoi painostaa Lahermaa valtionvarainvaliokunnan sihteeriksi. Tokoin senaatin tavoitteena Laherman mukaan oli muun muassa laittaa taloushallintoa kuntoon. Pienestä vastustelusta huolimatta pankinjohtaja Laherma ryhtyi lopulta sihteerin toimeen. Työ käsitti mietintöjen muovaamista ja verolakien sorvaamista. Lahermaa opasti hänen muistelmatekstiensä mukaan impulsiivinen mutta hyväntahtoinen, ahkera ja monitoiminen Gylling.

Venäjän kielen taitoiselle Lahermalle oli kysyntää myös tulkkina. Sosiaalidemokraattikansanedustajien pyynnöstä hän tulkkasi heille, kun keskusteluja käytiin keväällä Venäjän väliaikaista hallintoa edustaneen ”liukaskielisen” Aleksandr Kerenskyn kanssa Suomen suuriruhtinaskunnan ja Venäjän hallinnon suhteista. Laherma sai toimia tulkkina myös myöhemmin samana vuonna bolshevikkien keskuskomiteaan kuuluneen Aleksandra Kollontain Suomen-vierailulla marraskuun yleislakon aikaan. Ensin hän tulkkasi Kollontain ja sosialistinaisten päiväkahveilla Elannon kerhohuoneessa Kluuvinkadulla, jossa saapuvilla olivat mm. Miina Sillanpää ja Hilja Pärssinen, ja myöhemmin Kollontain suositun esiintymisen kansanjoukoille Kansallisteatterissa.

Sisällissodan syttyessä tammikuussa 1918 Laherma asui Helsingin Siltasaaressa tuoreen vaimonsa Enni Leontiden kanssa mutta taistelujen kiihtyessä Lahermat lähtivät evakkoon Kalevankadulle (silloinen Wladimirin katu). Ydinkeskustassa Laherma todisti yhteenottoja mm. punakaartilaisnaisten ja saksalaissotilaiden välillä. Pankkikonttori Eläintarhantiellä suljettiin viikoksi sisällissodan alussa. Kansanvaltuuskunta otti pankin pian muodollisesti haltuunsa valvoen sen toimintaa. Laherma on kuvannut muisteluissaan, miten Kansanvaltuuskunnasta oltiin häneen yhteydessä ja pyydettiin palveluksia. Lahermaa ei kuitenkaan pakotettu toimiin hänen kieltäydyttyään painostuksesta huolimatta. Sisällissodan jälkeen pankki sai jatkaa toimintaansa, vaikka osa pankin hallituksen jäsenistä oli toiminut Kansanvaltuuskunnassa vastuutehtävissä.

Pankkimies kansanedustajana vuosina 

Sisällissodan jälkeen sosiaalidemokraattisista kansanedustajista oli pulaa. Laherma myöntyi pyyntöihin asettua ehdolle sosialidemokraattien riveistä ja toteaa muistelmateksissään, että hänet valittiin eduskuntaan vuonna 1919 ”parempien miesten puutteessa”. Ilmapiiriä kuvaavaa oli, että entiset opiskelutoverit käänsivät hänet kohdatessa selän ”työväen kansanedustajalle” ja lähettivät ikäviä kirjeitä. Kansanedustajana Laherma muistelee olleensa kohtalaisesti äänessä ja ajautuneensa toisinaan kiistoihin eduskuntaryhmän kanssa, koska oli itsenäinen ajattelija. Kun sosiaalidemokraattien vasemmistosiipi perusti Suomen Sosialistinen Työväenpuolueen (toimi vuosina 1920–1923), erosi Iin sosialidemokraattinen työväenyhdistys, johon Laherma edelleen kuului, emopuolueestaan ja liittyi uuteen puolueeseen. Laherman kritisoitua omaa vaalipiiriään (Oulun läänin pohjoinen vaalipiiri) siitä, että se oli nyt kosketuksissa maanalaisten kommunististen emigranttien johtamaan puoluetoimintaan, päätyi piirikokous siihen, ettei Laherma edustanut enää ”Pohjolan työväkeä” eduskunnassa.  Laherma on muistellut, että koska edusti tämän jälkeen eduskunnassa ”vain itseään”, hänellä oli  mahdollisuus lausua aiempaa vapaammin mielipiteitään. Esimerkkinä näistä hän mainitsi kieltolain purkamisen puoltamisen ja myöntyväisyytensä kysymyksessä Ahvenanmaan mahdollisesta liittymisestä osaksi Ruotsia.

Vuodet Helsingin Työväen Säästöpankin johtajana 

Pankinjohtajana Laherma loi kansainvälisiä suhteita osallistumalla aktiivisesti pankkialan
konferensseihin 1920–1930-luvuilla. Samalla hän tutustui pankkialan uusimpaan tekniikkaan ja teki kalustehankintoja pankkikonttoreihin.
Mm. Saksan Berliinin esikaupunkialueen Aden metallitehtaalta tilattiin  tilikorttikaappeja, jotka olivat Laherman mukaan kohtalaisen edullisia ja hyviä. Hän kiinnostui myös mainonnan kehittämisestä ja poimi vaikutteita ulkomaisista mainoskataloogeista.

Laherman aikana HTS laajensi pankkikonttoriverkostoa Helsingin ulkopuolelle saavuttaen merkittävän aseman palkansaajille ja työväenjärjestöille suunnattuna
säästöpankkina.

Kirjallisesti suuntautuneena ihmisenä Laherma kirjoitti artikkeleita ja pakinoita mm. Säästöpankki-lehteen. Hän harrasti lisäksi muistitiedon keruuta keräämällä pankkikaskuja alaisiltaan. Viimeisinä työvuosinaan Laherma oli pankin toimihenkilöiden muisteluiden mukaan osin pelonsekaista kunnioitusta  herättävä hahmo, joka vaati pankin vaurastumisesta huolimatta säästäväisyyttä kaikessa, pitäen mm. tarkkaa kirjaa toimistovälineistä lyijykynien käyttöä myöten. 

 

Jonas Laherman elämäkertatiedot:

Laherma, Jonas Jeremias J.J. (sukunimi vuoteen 1906 asti Vikman)

Syntymäaika ja -paikka: 28.09.1888 Jyväskylä

Kuolinaika ja -paikka: 24.11.1977 Helsinki

Koulutus:

ylioppilas 1907 (Oulun Suomalainen Lyseo) , filosofian kandidaatti 1912, filosofian maisteri 1913 (Helsingin yliopisto) jatko-opintoja 1913–1915 (Moskovan yliopisto)

Siviilisääty:

naimisissa Enni Leontide Lindstedtin kanssa vuodesta 1917

Työuratiedot:

Haukiputaan lastausyhdistyksen kassanhoitaja 1907–1908

Iin työosuuskunnan toimitusjohtaja 1910–1912, 1914–1915

Helsingin Työväen Säästöpankin (myöh. Suomen Työväen Säästöpankin) toimitusjohtaja 1916-1959

Kansanedustajana (SDP) 1919–1922

Kunnalliset luottamustehtävät:

Helsingin kaupunginvaltuusto

Helsingin rahatoimikamari

Muut luottamustehtävät:

Helsingin Työväenyhdistyksen johtokunta

Säästöpankkiliiton valtuuskunta

Säästöpankkiliiton johtokunta

Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankin hallintoneuvosto

Peruspankin hallintoneuvosto

Pohjoismainen säästöpankkien tekninen jaosto 

Kansainvälinen säästöpankkien järjestön valtuuskunta

 

Arkistolähteet:

Työväen Arkisto

– Jonas Laherman henkilöarkisto ja henkilöarkistojen valokuvakokoelma

–  STS-Pankki Oy:n arkisto, J. Laherman aineistoa ja valokuvakokoelma

– Työväen muistitietokokoelmat, Laherman muistelmat (sidos 10) ja STS-pankkitoimihenkilöt-keruun muistelmat (sidos 446)

 

Kirjallisuus:

Eino Lyytinen: Työväen pankki. STS ja sen edeltäjä 1909–1984. Tammi, Helsinki 1983.

 

Iris Olavinen

tutkija, Työväen Arkisto