Month: tammikuu 2015

Kävellessäni ennen joulua Thüringenin osavaltion pääkaupungissa Erfurtissa luin kauniin talon ovenpielestä kyltin, joka sitoi minut välittömästi kotimaahan, työhöni ja Suomen työväenliikkeen historiaan. Kyltti paljasti, että tässä klassisessa Keisarin sali -nimisessä talossa oli 14-20.10.1891 pidetty Saksan työväenpuolueen puoluekokous. Prameat puitteet kokouksella, tuli mieleeni. Keisarin salilla oli loistelias historia. Siellä olivat kokoontuneet useat pienet ja suuret valtiaat, herttuat, Napoleon ja tsaari Akeksanteri I. Talo oli perinteikäs kokous- ja tanssiaispaikka, joka sai vuonna 1871 Saksan yhdistymisen johdosta nimekseen Kaisersaal, Keisarin sali. Puoluekokousta varten sali oli koristeltu punalipuin ja tilaisuudesta tehtiin matkamuistoesineitä. August Bebel, ”työläisten keisari”, johti kokousta. Erfurt on entistä DDR:ää ja sosialistisena aikana talo oli kulttuuritalo, jossa esiteltiin Erfurtin kokouksen ja sosialismin historiaa.

Mikä oli sitten Erfurtin ohjelma ja mitä se merkitsi Suomen työväenliikkeelle? Saksassa oli edelliseen vuoteen asti ollut voimassa sosialistilaki, joka kielsi sosialidemokraattien toiminnan. Kun kielto kumoutui, niin puolue lähti innolla toimintaan ja loi itselleen uuden ohjelman. Kokouspaikaksi valittiin keskellä Saksaa sijaitseva teollisuuspaikkakunta Erfurt.

Uusi puolueohjelma oli Karl Kautskyn ja Edvard Bernsteinin yhteistyötä. Kautskyn laati teoreettisen ja Bernstein käytännönläheisen osion. Kautsky teki Marxin Pääoma -teoksesta lyhennyksen, josta tuli ohjelman periaatteellinen osa, mutta siihen ei kuitenkaan otettu mukaan vaatimusta köyhälistön vallankumouksesta. Bernsteinin osuus sisälsi mm. sosiaalipolitiikan, tasa-arvon ja työsuojen käytännön uudistuksia, kuten äänioikeuden ja kahdeksan tunnin työpäivän vaatimukset. Kautsky julkaisi Erfurtin ohjelman 1892 ja siitä tuli monen maan työväenliikkeelle esimerkki, myös Suomessa. Opettaja J. K. Kari käänsi sen suomeksi vuonna 1899.

Suomen työväenliikkeen Erfurt oli Forssa 1903. Kuten veljespuolue Erfurtissa, myös Suomen työväenpuolue vaihtoi Forssassa nimensä sosialidemokraattiseksi puolueeksi ja hyväksyi itselleen sosialistisen ohjelman. Erfurtin ohjelma oli puoluetovereiden tiedossa, mutta Forssassa SDP:n hyväksymä sosialistinen ohjelma oli kuitenkin lähes sanatarkka käännös Itävallan sosialidemokraattisen puolueen vuoden 1889 ohjelmasta. Kaikissa näissä ohjelmissa tuotiin esiin Marxin oppi pääoman keskittymisestä ja ajatus kärjistyvistä luokkavastakohdista ja vaadittiin laajoja sosiaalisia uudistuksia. Suomen SDP:n ohjelmaan lisättiin kuitenkin vaatimus kieltolaista, erikoisuus, jota ei ollut kenenkään muun veljespuolueen ohjelmassa.

Marjaliisa Hentilä

Erikoistutkija

Työväen Arkisto

Saksan liittovaltio ylläpitää historian ymmärryksen ja yhteiskunnallisen kiinnostuksen lisäämiseksi viiden valtiomiehen kotia, asuinpaikkaa ja näyttelytiloja. Niissä esitellään Saksan ja Euroopan historiaa Otto von Bismarckin, Friedrich Ebertin, Theodor Heussin, Konrad Adenauerin ja Willy Brandtin henkilö- ja valtiomieshistorian avulla. Näyttelyt sitovat valtiomiehet omaan aikaansa ja laajemmin Euroopan historiaan. Kaikkien paikkojen taustalla on kohteensa nimeä kantava säätiö, jota Saksan valtio tukee. Säätiöiden tarkoitus on tutkia ja julkaista uutta tietoa kohdehenkilöistä ja esitellä sitä mielenkiintoisesti yleisölle. Kaikissa museoissa ja näyttelytiloissa on laaja pedagoginen ohjelma koululaisille, opiskelijoille ja muille kiinnostuneille kansalaisille. Niissä käytetään uusia pedagogisia keinoja ja tekniikkaa tarjoamaan katsojille mieleenpainuvia kokemuksia. Säätiöt järjestävät ilmaisia opastuskierroksia ja tiloissa pidetään yhteiskunnallisia ja historiallisia seminaareja ja esitelmätilaisuuksia. Liittovaltio ei kitsastele tässä asiassa.

Bismack

Otto von Bismarck (1815-1898) oli Saksan ensimmäinen valtakunnankasleri ja vaikutusvaltaisin 1800-luvun Saksan valtiomies. Hänen muistonsa vaalimiseksi valtio ylläpitää jopa kolmea eri taloa kahdella paikkakunnalla. Hampurin itäpuolella Friedrichsruhissa on kaksi taloa, joista toisessa, vanhassa asemarakennuksessa on säätiön toimisto ja näyttelytila ja toisessa kotimuseo. Bismarck syntyi etelämpänä Schönhausenissa, Saksi-Anhaltin osavaltiossa, missä toinen kotimuseo sijaitsee. Hänen kotinsa oli Schönhausenin linnassa, jonka yksi siipirakennus on säilynyt ja on nyt Bismarck-museona. Bismarckiin liittyvät näyttelyt esittelevät erityisesti 1800-luvun Euroopan historiaa.

Ebert

Friedrich Ebert (1871-1925) oli kuninkaanvallan romahdettua Saksan tasavallan ensimmäinen valtakunnankansleri ja presidentti 1919-1925. Ebert oli Saksan sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtaja 1913-1919. Hän syntyi Heidelbergissa työläisperheeseen. Pieni työläisasunto toimii nyt museona ja siihen on liitetty laaja näyttelytila ja näyttely ”Työväenjohtajasta valtakunnan presidentiksi”. Tässä Friedrich-Ebert -talossa työskentelee 12 henkilöä, joista kaksi on päätoimista tutkijaa. Puolueen nykyinen sivistysjärjestö, ajatushautomo ja arkisto kulkevat hänen nimellään. Niiden pääpaikka on Bonn.

Heuss

Theodor Heuss (1884-1963) oli Saksan liittotasavallan ensimmäinen liittopresidentti vuosina 1949–1959. Hänen nimeään kantava säätiö toimii Stuttgartissa, jossa se hallinnoi kahta taloa. Toisessa on tutkimus, kirjasto ja hallinto. Varsinainen museo ja näyttely ovat kotitalossa. Kotisivulla tiedotetaan, että liittovaltio avustaa tätä säätiötä 890 000 €:lla vuodessa.

Adenauer

Konrad Adenauer (1876-1967) oli Saksan liittotasavallan ensimmäinen liittokansleri 1949-1963 ja hän toimi myös ulkoministerinä. Hänen asuintalonsa Kölnin lähellä Rhöndorfin kaupunginosassa on kotimuseo ja tutkimuskeskus.

Brandt

Willy Brandt (1913-1992, oikealta nimeltään Herbert Fram) oli sosiaalidemokraattinen poliitikko, puoluesihteeri ja puheenjohtaja, Berliinin pormestari 1957-1966, ulkoministeri 1966-1969 ja Saksan liittotasavallan liittokansleri vuosina 1969–1974. Brandt kuului kylmän sodan ajan näkyvimpiin eurooppalaisiin poliitikkoihin. Berliinissä SPD:n puoluetalon nimi on Willy Brandt -Haus. Bundeskanzler Willy Brandt Stiftung ylläpitää Lübeckissä hänen syntymäkotiinsa perustettua museota. Lübeckin talo on uuden ajan oppimiskeskus, jossa esitellään erityisesti maailman ihmisoikeustilannetta. Berliinin pääkadulla Unter den Lindenillä on näyttelytila Forum Willy Brandt, jonka näyttelyyn uppouduin useamman tunnin ajaksi. Brandtin puheet, haastattelut, uutiset hänestä ja muu elokuvamateriaali houkuttelevat katsojaa istumaan ja tutustumaan menneiden vuosikymmenien maailman politiikkaan.

Suomessa vain muutamalla presidentillä, Kekkosella ja Mannerheimilla on oma museonsa. Kekkosella on kotimuseo Helsingissä ja Pielavedellä sekä arkisto Orimattilassa, mutta laajempi pysyvä näyttely ajasta ja elämästä puuttuu. Yksityinen Mannerheimin kotimuseo Kaivopuistossa on hyvin suosittu turistikohde.

Olisiko historian popularisoiminen henkilöiden avulla Suomessa mahdollista? Kenen valtiomiehen muistoa Sinun mielestäsi Suomessa tulisi vaalia?

Saksan poliitikkojen muistosäätiöiden esittely on nähtävissä www.politikergedenktstiftungen.de

 

 

Marjaliisa Hentilä

Työväen Arkisto

Erikoistutkija

 

 

 

 

Kultamuseon tehtäväkuvaan eivät kuulu ainoastaan Suomen kultahistorian tapahtumat. Museolla on laaja kansainvälinen kokoelma, jota esittelemässä on oma Golden World – näyttelysali. Parhaillaan olemme suunnittelemassa Kolumbian ja Perun osastojen uudistamista, mikä on saanut museotyöntekijän korkeampiin täpinöihin ja sukeltamaan sieltä kauas Etelä-Amerikan ihmeelliseen kultahistoriaan.

Perun historian tunnetuin sivilisaatio ovat inkat. Osasyynä tähän ovat olleet tarinat heidän valtavasta kulta-aarteestaan. Inkakulttuurin alku on ajoitettu 1200-luvun alkuun ja loppu 1500-luvulle. Itse inkavaltakunta kukoisti varsin lyhyen aikaa, vain noin 100 vuotta. Kullalla oli inkakulttuurissa merkittävä asema – ei materiaalisen tärkeyden vaan esteettisen arvonsa vuoksi. Kulta oli auringon symboli, ja auringolla oli uskonnossa keskeinen rooli. Seremonialliset esineet olivat tietenkin kultaisia, yhtenä esimerkkinä Tumi: seremoniallinen kultainen veitsi, jolla ylipappi aukaisi uhrieläimen rinnan.

Ehkä parhaiten tutkittu kulttuuri Perun esihistorialliselta ajalta on Chavin, joka on yksi alueen vanhimmista sivilisaatioista ja myöhempien Perun kulttuureiden kuten Mochen, Chimun ja Nazcan perusta. Nämä kaikki olivat tunnettuja kauniista taiteestaan sekä olivat innovatiivisia myös metallurgiassa ja tekstiilintuotannossa. Metallin käsittelyn edistysaskeleet näkyivät esimerkiksi tekniikassa, jossa esimuotoiltuja metallilevyjä liitettiin yhteen joko taide-esineitä tai käytännön esineitä varten. Tekniikka koski myös kullan muokkausta

Myös Kolumbian esihistoria on rikas ja kulta liittyi moniin Kolumbian menneiden kulttuurien seremonioihin. Yhtenä esimerkkinä tästä on Muisca-kulttuuri (600 – 1600 AD). Kulttuurissa kultaesineet olivat paitsi status- myös uhriesineitä, kuten pienet kultaiset figuurit, joita käytettiin uhrilahjoina.

Yksi Euroopan ulkopuolelle suuntautuneiden löytöretkien tärkeimpiä motiiveja oli kullan etsiminen. Kolumbuksen retket suuntautuivat aluksi Afrikan länsirannikolle, mutta myöhemmin kertomukset Kiinan rikkauksista antoivat aiheen lähteä etsimään meritietä maapallon ympäri. Kiinaan Kolumbus ei päässyt, mutta kultaa löytyi!

Kun eurooppalaiset tajusivat Amerikan mantereen olemassaolon ja rikkaudet, sieltä kuljetettiin runsaasti kultaa vanhalle mantereelle. Tällöin syntyi myytti tarunhohtoisesta ”El Doradosta”. Sen kaikista suurimman, Bolivian Callahuayan kaivoksilta löytyneen kultahipun kerrotaan olleen miehen pään kokoinen. Tarinan mukaan tämä kimpale kuitenkin upposi sitä Espanjaan kuljettaneen laivan mukana. Mutta niinhän ne kaikki suurimmat kalatkin aina onkijaltaan karkaavat!

 

Teksti: Heli Heinäaho, museonjohtaja.

Kuvat: Kultamuseon kokoelmat, Hanna Mattila, amanuenssi.