Month: joulukuu 2014

Jokin aika sitten sosiaalisessa mediassa kohistiin huhusta, jonka mukaan aluehallinvirasto olisi kieltänyt viski-sanan käytön tapahtuman markkinoinnissa. Kauhistus oli suuri ja asia alkoi saada sosiaalisessa mediassa yllättävän suuret mittasuhteet. Päivystävän historiantutkijan tehtävänä on kuitenkin muistuttaa, että alkoholipolitiikan suuresta muutoksesta. Tässäkin asiassa isovanhemmillamme oli paljon vaikeampaa.

Ravintolatoimintaa harjoitettiin Suomessa vuosikymmenien ajan tiukassa valvonnassa. Kieltolain kumoamisen jälkeen vuonna 1932 säädettiin uusi alkoholilaki, jonka pohjalta perustettiin Oy Alkoholiliike Ab. Alkon edeltäjän vastuulla oli tuliliemen valmistus, maahantuonti ja samaan aikaan myös käytön valvonta. Merja Sillanpään suomalaista ravintolakulttuuria käsittelevä väitöskirja Säännöstelty huvi (SKS 2002) kuvaa hyvin, kuin alkoholipolitiikassa maistui vahvana holhouksen ja moralisoinnin bukee. Paikkakunnille nimettiin väkijuomaliikkeen tarkastaja ja ravintolat jaettiin asiakuntansa mukaisesti kolmeen hintaluokkaan. Ensimmäisessä luokassa olivat hotellien ravintolaan kun taas alempien sosiaaliryhmien ravintolat olivat kolmannessa luokassa. Viinanhimon sokeuttamat kansalaiset tarvitsivat valvontaa. Rahamiehet saivat nautiskella kabineteissaan konjakkia melko rauhassa, mutta huomattavasti tarkemman syynin alle joutuivat työväestö ja maalaiset. Nämä heikkoluonteiset yksilöthän olivat kaikkein herkimpiä viinan houkutukselle.

Suomessa raittiusaate oli synnyttämässä työväenliikettä. Eipä ollut siis ihme, että Tampereen työväenyhdistyksessä nousi äläkkä kun yhdistyksen johtokunta päätti aloittaa alkoholin anniskelun Tampereen Työväentalolla. Asiaa puitiin 30-luvulla useaan otteeseen, mutta lopulta demarit taipuivat. Ja tokihan alkoholimyynti toi myös rahaa yhdistyksen kassaan. Alkoholin vapautuminen ei suinkaan tarkoittanut juomisen vapautumista. Alkoholiliike palkkasi salaisia tarkastajia, jotka liikuskelivat tiedusteluretkillä ympäri maata. Tampereen Työväentalon ravintolaan tehdyistä tarkastuksista on säilynyt muutamia raportteja, jotka antavat oman kuvansa silloisesta ravintola- ja alkoholikulttuurista. Asiakkaita oli saapunut ravintolaan aikamoisessa tuiskeessa, usein myös omien eväspullojen kera. Jaloviinagrogeja tarjoiltiin humaltuneelle pöytäseurueelle ja tarjoilijat saattoivat ”unohtaa” laimentaa juoma-annoksia. Jostain syystä ravintolasta poistui aivan liian horjuvia asiakkaita. Työväenyhdistys sai moitteet ja valvontaa oli lisättävä.

Suomessa alkoholia sai toki myydä, mutta humaltua ei sopinut.

Keijo Rantanen
Työväenmuseo Werstas

Millainen on hyvä museoesine? Tietenkin sellainen, joka kertoo meille tarinan. Tämän allekirjoittanut projektitutkija on saanut huomata monta kertaa kuluneen kesän ja syksyn aikana pohtiessaan mitkä esineet suuresta aineistokokonaisuudesta ovat säilyttämisen arvoisia.

Vuonna 2003 Finlaysonin tehdasalueen TR 5-­rakennuksesta tehtiin talteenotto, jossa museoon poimittiin turvaan rakennuksen ja tehtaan historiasta kertovaa esineistöä. Kärsivällisesti nämä esineet ovat odottaneet pahvilaatikoissa tätä kesää, jolloin niitä alettiin käydä läpi ja arvioida, mitkä niistä päätyvät museon kokoelmiin. Tätä päätöstä tehtäessä perusteena käytettiin muun muassa sitä, millaisia tietoja meillä esineen elämänkaaresta oli. Kuka sitä oli käyttänyt, miksi ja missä?

Hauskan esimerkin esineen taustatietojen eli kontekstin merkityksestä tarjoaa vihreä puinen penkki, joka oli melko kulunut ja täynnä maalitahroja. Penkki olisi varmaankin päätynyt poistettavien lavalle, jollemme olisi saaneet konsultointiapua eräältä Finlaysonin tehtaalla pitkän työuran tehneeltä henkilöltä. Heti penkin nähdessään hän riemastui: juuri tuolla penkillä oli tullut juotua niin monet kahvit! Penkin oli valmistanut puuseppäpuolen työnjohtaja taukopenkiksi, sillä varsinaista taukotilaa ei tuolloin vielä ollut olemassa. Tiettyjen henkilöiden tehtävänä oli ollut huolehtia kahvin ostamisesta, toisten taas sen keittämisestä. Penkkiä oli siis kulutettu työpäivän lomassa, taukojen aikana turinoiden ja kahvista nautiskellen. Voi vain kuvitella, miten hauskoja ja mielenkiintoisia juttuja Finlaysonin tehtaan työpäivistä tuolla penkillä olisikaan kerrottavanaan.

Vihreästä penkistä tuli henkilökohtainen suosikkiesineeni koko aineistosta, mutta ei suinkaan ainoa sieltä löytynyt aarre. Työssä tahriintuneet työvaatteet, työntekijöiden toisilleen askartelemat hauskat kortit tai lukemattomia työpäiviä nähnyt kellokorttiteline kertovat kaikki omaa kieltään siitä, millaista oli työskennellä Finlaysonin tehtaalla sen vielä ollessa toiminnassa Tampereella. Koska rakennuksen alakerrassa oli aiemmin toiminut tehtaan korjauspaja ja verstas, oli esineiden joukossa myös suuri määrä erilaisia työkaluja ja muita metallitavaroita. Näiden esineiden käsittelyyn liittyi oma haasteensa, sillä parhaimmillaan kymmeniä vuosia sitten käytössä olleiden työkalujen käyttötarkoituksen arviointi ei aina käynyt ihan noin vain. Onneksi aina saattoi turvautua fiksumpien kollegoiden apuun: tässä tapauksessa avokonttorissa työskentely osoittautui varsin hyödylliseksi. Opinpa minäkin paljon uutta, sillä nyt tiedän esimerkiksi miltä näyttää länkiharppi tai mihin käytettiin ulosvetäjää! Projektin aikana luetteloidut esineet ovat nähtävillä myös julkisessa verkkoportaalissa www.arjenhistoria.fi, josta ne löytyvät esimerkiksi hakusanalla Finlayson.

Annika Nieminen,
projektitutkija

Urbaanit tutkimusmatkailijat menevät sinne minne harva meistä arjessa tulee lähteneeksi. Villiintyneet joutomaat ja teollisuushistorian rauniot ovat näiden uuden ajan Marco Polojen maaperää.

Tampereella ehdottomasti seikkailun arvoinen tutkimuskohde löytyy mistäpä muualtakaan kuin Pispalasta! Punaisen perinteen paikat kun ovat nykyisin täynnä modernia katutaidetta, kiehtovia raunioita ja menneeseen maailmaan pysähtyneitä piilopaikkoja.

Kurkistuksen arvoinen kohde on esimerkiksi Pispala Fame –graffitikeskittymä kattohuopatehtaan ja tulitikkutehtaan ympäristössä. Alueelle on maalattu jo parikymmentä vuotta: kuvia ei ole koskaan putsattu pois, mutta uutta maalataan jatkuvasti päälle. Paikka onkin harvinainen koko Euroopan mittakaavassa ja sitä voidaan pitää jopa autenttisena graffitimuseona.

Kiintoisa nähtävyys itsessään on myös Osuustukkukaupan eli OTK:n tulitikkutehdas Rantatiellä. Tehtaan toiminta loppui 1970-luvulla, jolloin tikkujen valmistus siirtyi Tampereelta Vaajakoskelle. Tämän jälkeen tehtaassa on muun muassa käyty kuorma-autokauppaa. Nykyisellään tikkutehtaalla järjestetään nykyään monenmoisia upeita vaihtoehtotapahtumia. Alueella sijaitsee myös rouhea skeittiparkki, jonka ovat rakentaneet talkoin lajin harrastajat.

Rantatie vitosessa voi puolestaan ihmetellä valtakunnallisestikin ainutlaatuista ”Luikun” eli luujauhotehtaan nelikulmaista savupiippua. Luujauhoa tarvittiin muuten aikoinaan puuteollisuudessa ja tehtaalla valmistettiin myös luuliimaa! Viereisen Enqvistin kääre- ja kirjepapereita valmistaneen tehtaan piippu on niin ikään edelleen pystyssä, veikeän mallinen sekin.

Rantatien päästä löytyy yksi teollisen Tampereen neljästä suuresta paperitehtaasta eli Näsijärven pahvitehdas. Tuo massiivinen laitos työllisti parhaimmillaan parisataa henkeä ja valmisti esimerkiksi rautateiden matkalippuja ja matkalaukkuja. Tehdas lopetti toimintansa 1980-luvulla, ja nykyään punatiilirakennuksessa on yrittäjien ja taiteilijoiden työtiloja.

Rautatien ja kehätien välinen Santalahti, sen pienet polut, tehtaiden raadot ja autiotalot sekä koko ympäristön villiintynyt tienoo kertovat urbaanietsijälle tarinaa tamperelaisen teollisuuden synnystä ja rappeutumisesta. Santalahti on ollut kaupungin kuollut kulma, mutta tuskin on sitä kauaa, sillä tulevaisuudessa alueelle kaavaillaan runsaasti uusia asuntoja. Seikkailun aika on siis nyt!

Karoliina Suoniemi
museolehtori
Ammattiin opiskelevien Mestariduunari-toiminta

Missä tämän päivän vaatteet tehdään? Vastausta ei ehkä ensimmäisenä tule mieleen etsiä museosta. Juuri sinne koululaiset ovat tänä syksynä kuitenkin suunnanneet vastausten perässä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Anne Lahtinen
museolehtori
Mistä mun T-paita tulee? -globalisaatiokasvatushanke